torstai 28. elokuuta 2014

Jennan synttärimuistaminen / nsly

Jenna täytti vuosia jo heti elokuun alusta ja sai muistamisen myös nsly:n emolta :) Paketti seikkaili matkalla ja päätyi lopulta postiin entiseen kotikaupunkiini josta Jennan mummo kävi sen sitten hakemassa :) Paketissa oli Suolaiset ja makeat piirakat kirja, silikonimuotti ja kortti. Jenna lupasi testata kirjan ohjeita, heti kun he tulevat minun luokse :) Paljon kiitoksia muistamisesta!

-Jennan puolesta Aya

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Aamun voimajuoma

Sain sly-paketissa kookossoijamaitoa ja vinkin käyttää sitä smoothieen. Tuumasta toimeen ja aamupalaa tekemään :) Laitoin blenderiin mustikoita, vattuja ja kookossoijamaitoa. Smoothie oli todella hyvää, kokeilin myös versioita ananasmurska,banaani,kookossoijamaito ja puolukka,banaani ja kookossoijamaitoa :) Kaikki älyttömän hyviä, varsinkin tuo puolukka sopi hyvin kookoksen kanssa. Kiitos parilleni vinkistä, tämä päätyy osotoskoriini vakituiseksi tuoteeksi :)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Elokuun sly-paketti

Hain jo torstaina elokuun sly-paketin, mutta ehdin vasta nyt postata sen. Paketti on aivan ihana ja siälsi paljon minulle uusia juttuja. Ja sain synttärilahjankin etukäteen :D
Paketista löytyi:
* Kookossoijamaitoa (uusi tuttavuus, kokeilen varmasti tätä smoothieen kuten parini ehdotti)
* Glu suolarinkeleitä (nämä ovat mun suurta herkkua ja söinkin ne samantien)
* Kurkkusäilötettä (en ole koskaan säilönyt kurkkuja, mutta nyt sekin asia korjaantuu)
* Kanelitankoja (kierroksen mauste)
* Soijajauhoja ( uusi tuttavuus tämäkin)
* Hillopurkki (tulee tarpeeseen)
* Salaattieväsrasia (syttärilahja, vaikuttaa kätevältä)
* Kirje, kortti ja kolme ohjetta hilloihin joista vadelma-lakritsihilloa pitää ainakin kokeilla

Kiitos parilleni mahtavasta paketista, tuli oikein hyvään aikaan piristämään minua. Ja oli oikein osuva ja kaikki reseptit kuullostaa herkullisille!