lauantai 26. heinäkuuta 2014

Pinaattismoothie/ Nsly4

Halusin tehdä pinaattismoothieta,koska en ollut aikasemmin käyttänyt pinaattia muissa kuin pinaattiletuissa.Smootiessa ei edes maistunut pinaatti ja oli silti todella hyvää!! Ensiksi vähän mietin että pinaatti,hyi mutta tämä kyllä muutti mielipidettäni ja aion kokeilla tätä reseptiä myöhemminkin! Kiitos Linnea-emolle tästä maukkaasta reseptistä :) -Jenna















maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kääretorttu/Nsly

Olen tehnyt tämän kääretortun jo kaks viikkoo sitten,mutta postausta en ole saanut tehtyä
Mutta tässä tämä nyt on:)
Taikina: 4 munaa
2dl jauhoja
1 1/2 dl sokeria
1tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Sekoita joukkkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.Kaada taikina pellille ja paista 225 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Kumoa jäähtynyt torttu sokeroidulle leivinpaperille.
Täyte: 1pussi kakkumoussea
mansikoita
Kakkumousse: Kaada pussin sisältö kulhoon ja sekoita joukkoon 2,5 dl kylmää maitoa.Sekoita tasaiseksi.
Kaada mousse kääretortun päälle ja levitä tasaiseksi.Lisää mansikat.Kääri torttu rullalle ja nauti! :)
Päälle laitoin itse paketista saamaani leivontasuklaata sekä strösseleitä.
Tuo kakkumousse oli todella hyvää,suosittelen kaikkien kokeilevan sitä!! Kiitosta parilleni tästä ihanan mansikkaisesta reseptistä!! :)