torstai 9. elokuuta 2012

Yövuorossa

Miten vapaa viikot menevätkin aina hujauksessa ohi? Nyt pitäisi taas 7 yötä jaksaa valvoa muorien unta ennen seuraavaa vapaa viikkoa.Ei tämä kyllä ole minun homma alkuunkaan, ei ylipäätänsä koko hoitoala. Mutta teen tätä nyt niin kauan kunnes keksin mitä haluan tehdä isona ja löydän sopivan monimuotokoulutuksen. Jos leikitään hieman ajatusleikkiä ja saisi valita ihan mitä työtä tahansa riippumatta siitä pystyisikö sillä ansaitsemaan elantonsa niin mitä sinä tekisit?
Minulla on aina ollut haaveena oman sisustustarvikeliikkeen pitäminen tai ehkä leivontatarvikeliikkeen. Toisaalta taas lasten vaatteita ja tarvikkeitakin olisi hauska kaupata. Tai sitten haluaisin kirjoittaa ja kuvittaa lasten kirjan. Minulla on ollut jo useamman vuoden haaveena kirjan kirjoittaminen lapsille. Haluasin tehdä jotain luovaa, jotain missä omien käsien jälki näkyy heti ja voi ylpeänä sanoa, että tuo on minun tekemä. Mutta tällä hetkellä taloudellinen tilanne ei anna myöten hypätä täysin tuntemattomaan, vai onko se sittenkin rohkeuden puute?
Olen hakenut pariin koulutukseen ja tässä elokuun lopulla selviää pääsenkö opiskelemaan ihan toiselle alalle. Joka tapauksessa tiedän ettei tämä ole minua varten eikä sellaista työtä pidä tehdä josta ei nauti. Tälläisiä mietteitä nyt ensimmäisen yön puolessa välissä, ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti