perjantai 16. marraskuuta 2012

Viimeisiä viedään

Kohta pitää päivittää blogin kuvauksesta tuo yöhoitajan homma pois, koska enää 5 yötä jäljellä ja sitten siirryn takaisin normi 3-vuorotyöhön. Samaa homma, mutta normaalin ihmisen työvuorot. Ensimmäisessä listassa ei ollutkaan yhtään yövuoroa joten pääsen aluksi tutustumaan uuden hoitodin asukkaisiin mikä sinällänsä on kiva juttu.
En ole tehnyt pelkkää yötyötä aikaisemmin ja olin ihan intona, kun minulle tarjottiin tätä yöhoitajan paikkaa. Ajattelin että on kivaa, kun on paljon vapaa aikaa ja työviikollakin ehtii päivisin tekemään kaikkea ennen töihin lähtöä. Ja kissanviikset! Tämän rankkuus on yllättänyt minut todella, työviikolla en jaksa nousta kun vasta klo 18 illalla tai jos on ihan pakko niin sitten nousen jo klo 16-17. Sitten siihen jääkin 2 tuntia aikaa ennen kun pitää lähteä takaisin töihin. Koko 7 vuorokauden aikana en ole yhteydessä muuhun maailmaan muuta kun tietokoneen välityksellä ja sen muutaman tunnin illassa juttelen mieheni kanssa. Työkavereita näkee illalla 15 minuuttia ja aamulla saman verran. Koko viikolla ei ole mitään sosiaalista kanssakäymistä, muuta kuin näiden höperöiden muorien kanssa ja sitä en kauhean järkeväksi voi aina sanoa :D Tälläiselle höpöttäjälle tämä on käynyt liian raskaaksi vaikka hyviäkin puolia tässä työssä on. Ja nyt uudessa paikassa siirryn työskentelemään samalle paikkakunnalle jossa asun, joten luontokin kiittää kun enää aja 90 kilometriä edestakaisin työmatkoja. Jatkossa kuljen pyörällä työmatkat jotka lyheni yhdeksään kilometriin päivässä. Uskon jaksavani työpaikan vaihdoksen jälkeen vähän useammin päivittelemään blogiakin, kun kaikki energia ei mene työssä jaksamisesta selviytymiseen.

Sain vihdoin hankittua uuden tietokoneen kotiin, joten sekään ei voi enää olla este blogipäivitysten niukkuuteen :) Tein pitkällisen vertailun eri tietokoneista ja pohdin tarvitsenko cd/dvd-asemaa vai en ja montaka usb-porttia pitää olla yms. Lopulta takuuajan pituus, läppärin hinta ja -väri vaikuttivat ratkaisevasti lopputulokseen ja kun vielä siitä oli hyvä tarjous ja koneessa oli valmiiksi asennettuna Windows8 niin uudeksi koneekseni valikoitui tälläinen läppäri:

Ja kyllä se on pinkki :) Inhoan siis vaaleapunaista väriä, mutta olen huomannut että tuollainen pinkki jostain syystä kiehtoo. Multa löytyy myös pinkit Converserit ja pari pinkkiä paitaa. Mutta sellainen vauvan vaaleanpunaistaon kyllä ihan hirveä väri. Tai en rupeaisi sisustamaan kotia edes tuolla pinkillä, ei vaan ole mun juttu. Ehkä se on tuo 30 joka alkaa uhkaavasti lähestymään, on saanut tuon tyttömäisen puolen esiin ja pinkki väri on ruvennut mielyttämään silmää?

Kutominenkin edistyy vauhdilla, säärystimet sain siis jo tehtyä ja nyt on viimeistelyä vaille tehtynä rakkaudelleni lapaset. Niiden kanssa olikin vähän haastetta, lähinnä mittasuhteissa ja teinkin ensin yhden koelapasen josta tuli aika hassu. Seuraavaksi ajattelin kutoa ystävälleni lapaset joululahjaksi, keskimmäiselle tyttärelleni säärystimet ja yksi ystävä pyysi tekemään villasukat, Sukkien tekeminen vähän hirvittää, mutta ajattelin tehdä ensin yhden minisukan ja kokeilla kantapään tekoa ennen kun alan tekemään täysikokoisia sukkia lahjaksi :)

Tunnelmallisia alkutalven päiviä!

2 kommenttia:

  1. tuo yötyö on juuri tuota kun kirjoitit, suorastaan inhoan niitä , siis yövuoroja paitsi kun on pyhäpäiviä niin saa hiukan extraa kukkaroon, muuten kun tällä alalla ei palkoilla kyllä rehvastella, juuri laskin eilen kun tuli palkka ja kun siitä ottaa velat ja kaikki laskut pois niin 200 jää kuukaudeksi elämiseen toivottavasti loppukuusta tulee näistä lisistä kuten yövuoroista toinen parisataa. Tuo läppäri taitais sopia mimullekkin värinsä puolesta ;D)

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa lisät oli minullakkin se asia joka painoi aika paljon sillon kun päätin siirtyä tekemään pelkkää yötyötä. Tosin matkakulut syö aika ison osan palkasta ja kun työskentelen yksityisellä on peruspalkkakin aika surkea. Nyt kun siirryn kunnalliselle puolelle ei työmatkoihin menee aikaa ja rahaa ja peruspalkkakin on pari sataa parempi niin yötyöstä saadut lisät kompensointuu melkeimpä sillä. Ja mikään raha ei korvaa sitä etten näe läheisiäni 7 vuorokauden aikana lähes ollenkaan. Pyhäöinä sitä jaksaa kummasti olla töissä, kun tietää saavansa palkan tuplana :D

    VastaaPoista